Kategoriat
Yleinen

Alvar Aalto ja metsäkaupunki

Alvar Aallon syntymäpäivä on 3. helmikuuta. Päivää vietetään vuosittain arkkitehtuurin päivänä.  

Markku Norvasuo

Lisensiaattityössään Metsäkaupungin synty, funktionalismin kaupunkisuunnittelun aatehistoria (1972), Kirmo Mikkola katsoi Sunilan asuinalueen olleen ’metsäkaupungin’ prototyyppi. Aaltojen toimisto suunnitteli alueen noin vuosina 1936–1938. Mikkolalle se merkitsi funktionalismin kauden murrosta, jossa siirryttiin Zeilenbaun ihanteesta viuhkateeman kautta rakennusten vapaaseen topologiseen sijoitteluun (kuva). Sanoja metsäkaupunki ja metsälähiö käytetäänkin kuvaamaan osuvasti 1950-luvun ja vielä 1960-luvun alkupuolenkin kerrostalovaltaisia lähiöitä.  

Mikkola suomensi Zeilenbaun ”riviperiaatteeksi”. Sanalla tarkoitetaan saksalaisessa Siedlung-rakentamisessa 1920-luvulta yleistynyttä tapaa sijoittaa rivi- tai kerrostalot tasaisin välimatkoin ja usein pohjois-eteläsuuntaan. Tarkoitus oli taata kaikkiin asuntoihin riittävä määrä päivänvaloa. Sunilan lailla Siedlungit olivat usein teollisuudelle rakennettuja asuinalueita. Niihin liitettyjä mielikuvia ovat talojen täsmälliset rivit, vaaleat pinnat ja tasakatot.  

Käytännössä Zeilenbau jäi suomalaisessa rakentamisessa varsin vieraaksi. Kirsi Saarikangas on todennut yleisesti, että sen periaatetta käytettiin suomalaisessa kaupunkisuunnittelussa vähän ja vasta 1930-luvun lopulta. Lisäksi, vaikka Zeilenbau päätyi Otto-I. Meurmanin Asemakaavaoppiin (1947), sillä ei näytä olleen juurikaan vaikutusta Suomen sodanjälkeisiin kerrostalolähiöihin. Jo 1940-luvun alussa oli voimistunut romantisoiva vastaliike, johon jäykkä geometrisuus ei sopinut. Ohjelmallisen lähiörakentamisen alettua 1950-luvulla kerrostalojen sijoittelu maastoon oli hyvinkin vapaata. 

Vaikka Sunila joissakin suhteissa muistuttaakin myöhempiä metsälähiötä, on vielä eri asia väittää sen suoranaisesti vaikuttaneen lähiörakentamiseen. Asia vaikuttaa mutkikkaammalta. Sunilasta puuttuivat lähiön rakenteelliset piirteet, kuten keskus palveluineen, ellei työväen saunan ja postin vaatimatonta rakennusta katsota sellaiseksi. Toisin ei oikeastaan olisi voinut olla, koska lähiön periaatteet olivat maailmallakin vasta kehkeytymässä.  

Myöskään Siedlungit eivät olleet lähiöitä. Voi kyllä pohdiskella, olisiko niistä voinut kehittyä sellaisia. Riitta Hurmeen (1991) mukaan lähiörakentamisen kansainvälisenä taustana ollut puutarhakaupunkiaate tuli myös Saksaan, mutta toteutui siellä vaihtelevasti ja sotkeutui vähitellen kansallisiin ja poliittisiin korostuksiin. Sitten alkoi toinen maailmansota. 

Kuitenkin monet lähiökerrostalot tasakattoineen muistuttavat varhaista modernismia. Myös Hurme katsoo viisikohtaisessa tiivistyksessään suomalaisen lähiön olevan ”arkkitehtuuriltaan funktionalismin ja sitä kautta saksalaisten Siedlungien myöhäinen jälkeläinen”. Sana myöhäinen on tosiaan tarpeen, sillä Siedlungeja rakennettiin Saksassa 1920–1930-luvuilla, mutta siitä oli vielä pari vuosikymmentä 1950-luvun lähiöihin. Siinä välissä ehdittiin Sunilakin toteuttaa.  

Suomessa toki tunnettiin eurooppalaisen modernismin loisteliaat alkuvaiheet ja saksalaiset ilmentymät. Stuttgartissa vuonna 1927 järjestetty Weissenhofsiedlungin näyttely oli kansainvälinen tapahtuma. Näyttelyn on arveltu vaikuttaneen esimerkiksi siihen, että Alvar Aalto omaksui nauhaikkunat seuraavana vuonna Turkuun suunnittelemaansa kerrostaloon ja hyödynsi myöhemminkin modernismin arkkitehtonisia periaatteita asuinrakennusten suunnitelmissaan.  

On siis täysin mahdollista ajatella varhaisen modernismin asuntoarkkitehtuurille antamien esikuvien kulkeutuneen myös myöhempään lähiörakentamiseen ja osaksi Aallon kautta. Läpitalonhuoneistot mahdollistanut kapea rakennusrunko, runsas päivänvalo ja yhteys viheralueisiin tulivat myös alkuajan kerrostalolähiöiden ihanteiksi. Toisaalta lähiörakentamisen vaikutteet risteilivät maasta toiseen, joten ne saattoivat tulla muutakin kautta. Modernismin luonteeseen kuului kansainvälisyys.  

Aallon suhde varhaiseen lähiörakentamiseen jää muuten melko vaikeaselkoiseksi. Sunilan jälkeen hänellä oli monenlaisia kaupunkia koskevia ideoita, joita hän käsitteli kirjoituksissaan ja suunnitelmissaan. Esimerkkejä 1940-luvulta ovat Kokemäen jokilaakson aluesuunnitelma, Säynätsalo, Oulun Koskikeskus, yhteistyössä Albin Starkin kanssa Ruotsin Nynäshamn ja Avesta, sekä Imatran yleiskaava. Niistä voi löytää yhtymäkohtia ja reagointia lähiörakentamisen ideoihin, mutta usein muunneltuina ilman suoranaista sitoutumista 1940-luvulla omaksuttuihin lähiön rakenneperiaatteisiin. Esimerkiksi Imatran kaavassa (1947–1953) Aalto tuntuu käyneen omintakeista vuoropuhelua hajakeskitysperiaatteen kanssa.  

Esimerkiksi kirjoituksista sopii ”Rakennuskorkeus sosiaalisena kysymyksenä” vuodelta 1946. Se liittyi Aallon ja Albin Starkin Nynäshamniin suunnittelemaan Heimdalin asuntoalueeseen. Kerrostaloista viisi oli yhden porrashuoneen niin kutsuttuja pistetaloja. Lisäksi oli muutama nauhamainen rakennus. Artikkelin perusteella jää epäselväksi, missä määrin suunnitelmassa oli lähiömäisiä piirteitä. Aalto tuntuu ainakin torjuneen yleispätevät suunnitteluperiaatteet heti tekstin alkupuolella:  

”Kysymys keskityksestä asuntojen rakentamisessa on hyvin monisäikeinen, ja sitä tuskin voitaneen ratkaista vain ylimalkaisesti huomioimalla yhdyskunnan suuruus, asukasluku, maaseutumaisuus, tai pelkkä pyrkimys entisen idyllin säilyttämiseen.” 

Hän kirjoitti kannattavansa matalaa rakentamista ja piti jonkinlaisena rajana kolmea kerrosta. Myöhemmin tekstissä Aalto kuitenkin totesi, että Heimdalin suunnitelmassa oli kuuden – seitsemän kerroksen korkuisia pistetaloja. Tätä poikkeamista hän puolusti varsin omintakeisella ratkaisulla: kerrostalot oli sijoitettu maaston painanteisiin, ja myös kulku niihin tapahtui eräänlaisia siltoja pitkin rinteestä. Näkymät asunnoista vastaisivat tällöin kolmikerroksista rakentamista, eikä yksikään asunto ollut kahta kerrosta ylempänä maanpintaa… 

Tekstissä mainitut teokset:  

Aalto, Alvar. 1946. ”Rakennuskorkeus sosiaalisena kysymyksenä”. Arkkitehti, 83–87. 

Hurme, Riitta. 1991. Suomalainen lähiö Tapiolasta Pihlajamäkeen. Helsinki: Societas scientiarum Fennica. 

Meurman, Otto-I. 1947. Asemakaavaoppi. Helsinki: Otava.  

Mikkola, Kirmo. 1972. Metsäkaupungin synty, funktionalismin kaupunkisuunnittelun aatehistoria. Lisensiaattityö, Teknillinen korkeakoulu. 

Saarikangas, Kirsi. 2002. Asunnon muodonmuutoksia. Puhtauden estetiikka Ja sukupuoli modernissa arkkitehtuurissa. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. 

Tekijä Lähioblogi

Lähiöblogi on Tampereen yliopiston Muuttuva lähiö ja Aalto yliopiston Lähiöpride -hankkeiden yhteinen blogi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s