Kategoriat
Yleinen

Kenen lähiö? Lähiöpride- ja Muuttuva lähiö -hankkeiden yhteinen päätösseminaari

Pe 25.11. klo 12:00–17:00 Myyräncolon Skenesali, Jönsaksentie 6 (Myyrinpuhos), Vantaa Seminaarissa kuullaan Aalto-yliopiston Lähiöpride-hankkeen ja Tampereen yliopiston Muuttuva lähiö -hankkeen lopputuloksista.  Lähiöpriden tavoitteena oli tutkia lähiöympäristöjen vaalimista tunnistamalla niiden arvotekijöitä asukkaille ja osallisille. Hankkeessa tutkitaan mielikuvia, arkkitehtuuria ja maisema-arkkitehtuuria lähiöidentiteettien rakennusaineena sekä lähiökäsitteen muotoutumista suomalaisessa tieteellisessä keskustelussa ja julkisessa kielenkäytössä.  Muuttuva lähiö on tarkastellut viittä […]

Kategoriat
Yleinen

Lähiökonseptin tulevaisuus? 15 minuutin kaupunki vielä kerran

Lähiöillä oli puolensa, ja 15 minuutin kaupunki pyrkii osaksi samoihin tavoitteisiin. Yhdyskuntasuunnittelun tulevaisuus lähivuosikymmeninä on kuitenkin arvaamaton.   Markku Norvasuo  Oulun yliopiston johtama hanke Vastustuskykyinen kaupunki on ehdottanut Helsingin Sanomien artikkelissa keskeisiksi keinoiksi pandemioiden ehkäisyyn ”vartin taajamia” ja luontokosketusten lisäämistä. Artikkelissa Helka-Liisa Hentilä katsoo, että vartin taajamat sopisivat Suomen pieniin ja keskisuuriin kaupunkeihin. Hän kysyy myös: […]

Kategoriat
Yleinen

Lähiöparvekkeesta

Anna Koskinen ja Laura Uimonen Parveke on yksityisen (asunto) ja (puoli)julkisen (piha/ katu) välitila. Se on laadultaan enemmän yksityinen, kuin julkinen, mutta siellä ollessa on enemmän esillä, alttiina ohikulkijoiden ja naapuritalon parvekkeilla oleskelevien katseille. Parvekkeella olevalla on oikeus nojata kaiteeseen ja tarkastella ympäristöä, pihalla leikkiviä lapsia ja ohikulkevia naapureita, kun taas ikkunan edessä liian pitkään […]

Kategoriat
Yleinen

Alvar Aalto ja metsäkaupunki

Alvar Aallon syntymäpäivä on 3. helmikuuta. Päivää vietetään vuosittain arkkitehtuurin päivänä.   Markku Norvasuo Lisensiaattityössään Metsäkaupungin synty, funktionalismin kaupunkisuunnittelun aatehistoria (1972), Kirmo Mikkola katsoi Sunilan asuinalueen olleen ’metsäkaupungin’ prototyyppi. Aaltojen toimisto suunnitteli alueen noin vuosina 1936–1938. Mikkolalle se merkitsi funktionalismin kauden murrosta, jossa siirryttiin Zeilenbaun ihanteesta viuhkateeman kautta rakennusten vapaaseen topologiseen sijoitteluun (kuva). Sanoja metsäkaupunki ja […]

Kategoriat
Yleinen

Vieraskynä – Corviale

Throughout the Modernist era, architects tested concepts and created building prototypes. Buildings were regarded as living machines, that were ought to generate well-being to its users. In Lähiöblog’s first Guest Pen (Vieraskynä) we take a deeper look at one of the utopian creations of that time: Corviale, also known as Serpentone due to its huge dimensions. The blog post is written by Francesca Geremia. It is a shortened version of an essay Francesca wrote for Tampere University’s Urban Planning and Design Theory course, to which she participated in […]