Ira Verma, Aalto-yliopisto
Arviolta miljoona suomalaista asuu tällä hetkellä lähiöissä. Ne ovat kiinteä osa suomalaisten arkea. Asuntokanta näillä alueilla uudistuu hitaasti ja se on suurelta osin säilynyt ennallaan. Asuinkerrostaloissa asuva väestö ja asuntokuntien koko ovat kuitenkin ajan saatossa muuttuneet. Tällä hetkellä lapsiperheiden sijaan, mm. Espoon Matinkylässä, kolme neljäsosaa asuntokunnista on yhden tai kahden hengen asuntokuntia, ja joka neljäs asuu yksin. Näissä 50 ja 60 vuotta sitten rakennetuissa asuinkerrostaloissa asuu osittain samoja ihmisiä, jotka muuttivat niihin nuorina aikuisina rakennusten valmistuessa. Hissittömät kerrostalot voivat aiheuttaa paineita muuttaa. ”En halua muuttaa” kertoi neljännessä kerroksessa hissittömässä talossa asuva heikosti liikkuva vanhempi henkilö.
Alueelle muuttaa myös uusia asukkaita. Lähiöpride -hankkeessa tehdyn avoimen nettikyselyn perusteella syitä muuttaa Matinkylään kuvailtiin näin: ”oma asunto piti saada sopivasta paikasta ja sopivalla hinnalla”. Edullinen asuminen on edelleen yksi lähiöiden vetovoimatekijä. Seniori-ikäisille liikenneyhteydet ja hyvät palvelut ovat toimineet houkuttimina: ”muutimme pienempään asuntoon lähemmäs palveluja”. Nettikyselyn perusteella suurin osa vastaajista kokee asuinympäristön vehreäksi, viihtyisäksi ja monipuoliseksi. Toisaalta kauppakeskuksen ympäristön tiivistäminen yhdistetään levottomuuteen ja epäviihtyisyyteen: ” autojen valtaama, epäviihtyisä”, ”rauhaton ja pelottava liikkua yksin pimeällä”. Asukkailla on kuitenkin ymmärrys siitä, että tiivistämistä ja lisärakentamista tarvitaan, jotta heille tärkeät lähipalvelut säilyvät. Lisärakentamisen odotetaan myös lisäävän asumisen esteettömyyttä.
On todettu, että peruspalvelut edistävät uusien asukkaiden alueelle kiinnittymistä. Palveluiden keskittyminen Isoon Omenaan huolettaa vanhoja Matinkylän asukkaita, toisaalta palvelutarjonta on kasvanut. ”Kolmannet paikat” määritellään viihtyisäksi paikaksi asuinympäristössä (kodin ja työpaikan ulkopuolella), jotka houkuttelevat asukkaita ja mahdollistavat vuorovaikutuksen. Tällaisia kohtaamispaikkoja voivat olla lähikaupat, kahvilat, puistot tai muut matalan kynnyksen asiointipaikat naapurustossa. Lähipalveluiden keskittyessä suuriin ostoskeskuksiin nämä kohtaamispaikat häviävät: ”aika surkeaa, miten yksi iso kauppakeskus on syönyt kaiken elämän”. Yksinasuville ja erityisesti iäkkäille, joiden sosiaalinen verkosto harvenee, kolmansien paikkojen merkitys on tärkeä. Eri sukupolvien luonnolliset kohtaamiset tapahtuvat usein juuri näissä paikoissa, tai julkisessa tilassa, sekä ulkona että sisällä: ”ventovieraat ihmiset juttelee täällä keskenään”. Asukkaat toivovat myös lisää kokoontumispaikkoja niin nuorille, aikuisille kuin ikääntyneillekin.
Lähiöt olivat 1960- ja 1970-luvun ratkaisu muuttoliikkeen aiheuttamaan asuntotarpeeseen. Ne suunniteltiin kustannustehokkaasti ja nopeasti. Lähiöiden asuntokanta ja asukaspohja pyrittiin mitoittamaan siten, että kattavien lähipalveluiden järjestäminen tuli taloudellisesti mahdolliseksi. Mm. Espoon Matinkylän aluekehityshankkeen ideana olivat lapsiperheille suunnatut suurkorttelit, jotka mahdollistivat turvalliset kulkutiet lapsille. Isot piha-alueet ja luonnonläheisyys ovat nyt asuinalueen vahvuuksia: ”vanhalla puolella näkee vielä puitakin”. Pihoilta toisille saattoi kulkea vapaasti ja kaavoituksessa huomioitiin turvalliset reitit lähikouluihin. Tavoitteena pidettiin korkeintaan 500 metrin jalankulkuetäisyyttä asunnosta alakouluun.
Ikääntyneille käveleminen on ensisijainen asiointitapa. Viidesosalla yli 75-vuotiaista on haasteita kävellä yli 500 metrin matkoja. Jalankulkuystävällisyys ja kävelyetäisyydellä olevat palvelut lisäävät liikkumista ja voivat siten edistää terveyttä. Korttelirakenne, jossa on helppo liikkua sekä esteettömät kävely- ja pyöräilyverkostot edistävät osaltaan elävän kaupunkitilan luomista: ”saisi olla enemmän kivijalkapalveluita”. Elävää kaupunkitilaa voidaan luoda mm. poistamalla rajaa sisä- ja ulkotilojen välillä ja avaamalla palveluita katutilaan. Viihtyisä ympäristö houkuttelee ulos kävelemään. Kestävän kehityksen kannalta panostus kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen on tarkoituksenmukaista.
Lähiöiden kehittämisessä on suurta potentiaalia. Kehittämisessä ei tulisi unohtaa asukkaita, lähipalveluiden ja sosiaalisten kohtaamispaikkojen tärkeyttä. Aluekehityshankkeiden periaatteet turvallisista 500 metrin kävelyreiteistä ja kulkureittien hierarkiasta toimivat yhä. Kohtaamani asukkaat kokevat lapsiperheiden, nuorten ja eri kulttuurista tulevien ihmisten rikastuttavan nykyistä asuinaluettaan: ”täällä on kiva asua”, ja tämä on ”monimuotoinen ja monikulttuurinen kaupunkikeskus”. Aluekehittämisessä tuleekin yhä enemmän ottaa eri asukasryhmät kuulluiksi ja osalliseksi kehittämisprosesseihin.
Jaa omat kokemuksesi vastaamalla kyselyyn: https://link.webropolsurveys.com/S/333E00F5E3CE7661
Kuva elokuun asukaskävelyltä Matinkylässä.
Lähteet:
Espoon kaupunki, Tutkimus ja Tilastot. https://www.espoo.fi/fi/espoon-kaupunki/tutkimus-ja-tilastot
Koistinen, K., Peura-Kapanen, L., Honkanen, K. & Poikolainen, J. (2017). Asumisen arvostukset ja paikkaan kiinnittyminen – Asuinaluekokemuksia Espoosta ja Lahdesta, Yhdyskuntasuunnittelu-lehti. 2017:1 vol. 55
Lankinen, (1998), Lähiöt muuttuvat ja erilaistuvat – 36 lähiön tilastollinen seuranta 1980-95, Suomen ympäristö 787, Ympäristöministeriö.
MASA (2019), Uudistuva kylä, Matinkylän uskomaton tarina, Lähiöstä 50 vuodessa kaupunkikeskukseksi. Matinkylän huolto Oy:n asiakaslehti 1/2019
Oldenbourg, R. & Brisset D. (1982) The third place. Human Science Press. s. 265 – 282
Sahlsten, S. (2013) Joukkoliikennemyönteinen yhdyskuntarakenne maankäytön suunnittelun tavoitteena. Liikenneviraston tutkimuksia ja selvityksiä 14/2013.
Stjernbergin, M. (2019) Concrete Suburbia Suburban housing estates and socio-spatial differentiation in Finland. Academic dissertation. Department of Geoscience and geography A77 / Helsinki 2019.
Söderström (2012) Elävät kaupunkikeskukset–Kaupunkiympäristön monipuolisuus ja laatu verkostokaupungin keskuksissa, Suomen ympäristö 32/2012.
LÄHIÖBLOGI 