Kategoriat
Yleinen

Lähiöiden uudistaminen ja viidentoista minuutin kaupunki

Viidentoista minuutin kaupunki ei ole ihmelääke, mutta tarjoilee monipuolisen joukon keinoja myös lähiöiden uudistamiseen. 

Markku Norvasuo 

YIT:n kaupunkikehityksestä vastaava johtaja Juha Kostiainen on puoltanut ”viidentoista minuutin kaupunkia” malliksi kaupunkien kehittämiseen ja myös lähiöiden uudistamiseen. Hän on kirjoittanut aiheesta Nokkela kaupunki -blogissaan, ja siitä uutisoi 26.3. myös Helsingin Sanomat. Kostiaisen lähiöihin toivomia yksityisiä ja julkisia investointeja on tavoiteltu ainakin vuosikymmen. Viidentoista minuutin kaupunki sen sijaan on uudenlainen korostus.  

Viidentoista (tai 20, joskus 30) minuutin kaupungilla tarkoitetaan ympäristöä, jossa asuminen, työ, päivittäistavaroiden hankinta sekä oppimisen, hyvinvoinnin ja kulttuurin palvelut ovat ajallisesti korkeintaan viidentoista minuutin matkan päässä. Periaatteen huomattavin kehittelijä lienee Pariisin Université 1:n professori Carlos Moreno työryhmineen. Ranskaksi käsitteen nimenä on la ville du quart d’heure

Kuten Kostiainen toteaa, yksi keskeinen tavoite on vähentää yksityisautoilun tarvetta. Tähän päästäisiin suosimalla kävelyä, pyöräilyä ja julkista liikennettä. Sellainen on usein mahdollista tiiviisti rakennetuissa ympäristöissä. Ylipäänsä 15 minuutin kaupunki resonoi tiiviin kaupungin ihanteiden kanssa. Sen neljä periaatetta – tiiviys, läheisyys, sekoittuneisuus ja ubiikkius – tuovat myös langattoman televiestinnän osaksi kaupunkisuunnittelua.  

Koska 15 minuutin kaupunkia toteutetaan pääasiassa vanhoilla kaupunkialueilla, se voi soveltua myös lähiöiden uudistamiseen. Morenon antamat esimerkit havainnollistavat toisaalta käsitteen venyvyyttä: ne ovat Ottawasta, Melbournesta, Portlandista, Barcelonasta, Milanosta, Nantesista ja Mulhousesta, ja tietysti joukkoon kuuluu myös Pariisi. Osassa näistä paikoista kohteena on paikallinen lähiörakenne. Vanhat esikaupunkiympäristöt ja hajarakennetut alueet, erityisesti maissa, joissa on vahvasti tukeuduttu yksityisautoiluun ja moottoriteihin, ovat hankalia. Nämä pulmat on todettu myös maailmalla.  

Myös asumalähiöiden alkuperäisenä tavoitteena oli tarjota asukkaille kaikki tarvittava läheltä. Periaatteena oli kuitenkin ajan sijasta matka. Ympyrän muotoisena ideaalikaaviona lähiöyksikön säde oli neljännesmaili, noin 400 metriä. Jos ajatellaan ihmisen kävelynopeudeksi noin 4–5 kilometriä tunnissa ja ääritapauksessa kuljetaan lähiön laidalta toiselle, kulkuajaksi muodostuu noin 10–12 minuuttia. Käytännössä aika voi olla lyhyempikin, jos palvelut on sijoitettu alueen keskelle.  

Tämä lähiöyksikön amerikkalainen varhaisversio perustui erityisesti koulupiirin kokoon. Käsitettä kehiteltiin edelleen brittiläisessä kaupunkisuunnittelussa niin, että usean lähiön muodostaman hierarkkisen kokonaisuuden keskelle sijoitettiin laajempi palvelutarjonta, esimerkiksi isompi ostoskeskus, kirjasto tai uimahalli. Tällaisena malli omaksuttiin Suomeen 1940-luvulla.  

Lähiöperiaatteen pulmaksi osoittautui palvelukonseptin toteutumattomuus. Lähiöitä alettiin rakentaa aikana, jolloin henkilöautoja oli vielä vähän. Vähitellen kävi yhä ilmeisemmäksi, että päivittäisten perustuotteiden jakelua korostava periaate ei sopinut yhteen autoistumisen ja kaupan monipuolistumisen kanssa. Myös työpaikat jäivät pitkälti lähiöiden ulkopuolelle.  

Toisin kuin lähiöperiaate, aikaperustainen 15 minuutin kaupunki ei ehdota konkreettista rakennetta yhdyskunnalle. Se tarjoaa käsitteellisiä välineitä muutoksen tarkasteluun, mukaan lukien lähiöiden muodostamat esikaupungit. Morenon ranskankielinen ”valkoinen kirja” alkaa viittauksilla ilmastokriisiin ja covid19-pandemiaan, joiden ratkaisemista 15 minuutin kaupunki osaltaan tavoittelee. Keinot on esitetty julkaisun sivuilla 15–17, ja niitä voi pitää eräänlaisena urbaanin muutoksen työkalupakkina.  

Keinot kohdistuvat esimerkiksi viherverkostoon, ympäristön laatuun, kulttuuriin, toimintojen sekoittuneisuuteen ja tasa-arvoisiin toimintamahdollisuuksiin. Kaikkiaan ne ovat yllättävän pehmeitä, eivätkä ne ainakaan lähiöiden sisällä tue voimaperäisen uudisrakentamisen ja vanhan purkamisen ajatuksia. Vain muutama tiiviyden lisäämiseen ehdotetuista toimista koskee maankäytön tehokkuutta. Tavoiteltavia ovat urbaani moniarvoisuus ja monimuotoisuus, minkä voi tulkita tarkoittavan myös olemassa olevan ympäristön kunnioittamista.  

Kuva: Paikallista kaupunkirakentamista Alankomaissa.  

Tekijä Lähioblogi

Lähiöblogi on Tampereen yliopiston Muuttuva lähiö ja Aalto yliopiston Lähiöpride -hankkeiden yhteinen blogi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s